Näitä kysymyksiä Personal Trainereille esitetään - ELIXIA
Elixia.fi -sivustolle
Liity jäseneksi

Näitä kysymyksiä Personal Trainereille esitetään

Näitä kysymyksiä Personal Trainereille esitetään

Monet pohtivat mielessään samoja treenaamiseen liittyviä asioita. Onneksi Personal Trainerit ovat jo vastanneet useimpiin kysymyksiin.

SATSELIXIA
11. lokakuuta 2017

Pyöriikö mielessäsi paljon kysymyksiä, kun suuntaat ovesta ulos kohti liikuntakeskusta? Tai kun seisot peilin edessä kotona? Et ole yksin.

Treenaaminen on tärkeä osa monen ihmisen elämää. Siksi onkin täysin normaalia pohtia sellaisia asioita kuin vaa’an lukemia, juoksumaton kallistuksia tai liikkeitä, joita et vieläkään hallitse.

ELIXIAn Personal Trainerit huomaavat jäsenten pohtivan usein samoja asioita. Pyysimme kokeneita Personal Trainereita June Wittiä ja Mari Rangnesia kertomaan, mitkä ovat tavallisimmat treenaamisen liittyvät kysymykset – ja mitä ammattilaisneuvoja heillä on niihin antaa.

”Miten saan isomman ja vahvemman takapuolen?”

Norjassa SATSELIXIA CC Vest -liikuntakeskuksessa työskentelevä June Witt kertoo, että tätä kysymystä kuulee yhä useammin – erityisesti nuorilta naisilta.

– Monissa tapauksissa nämä naiset syövät liian vähän. Silloin neuvon heitä syömään enemmän – ja oikein – jotta lihakset kasvavat. Lisäksi takapuolen lihaksia pitää tietenkin treenata eri tavoilla, esimerkiksi raskailla painoilla ja pienillä toistomäärillä sekä kevyillä painoilla ja suurilla toistomäärillä. Pakaralihakset vaativat siis monipuolista treeniä, Witt sanoo.

”Miten voin pudottaa painoa nopeammin?”

Tämä on yksi pääsyistä, miksi ihmiset liittyvät liikuntakeskuksen jäseneksi.  Yhtä helppoa vastausta kysymykseen ei ole.

Wittin mukaan monet luulevat, että painoa voi pudottaa pelkällä kovalla treenillä. Tämä ei pidä paikkaansa.

– 70–80 prosenttia työstä tehdään ruokavaliomuutoksilla. Jos tunnin treeneissä esimerkiksi kulutetaan 1000 kaloria, kotona ei voi syödä 1000 kaloria ja odottaa painon putoavan. Liikunta kuluttaa yleensä vähemmän kaloreita kuin luullaan, huomauttaa Witt, joka on myös koulutettu ravintoneuvoja.

”Treenaan paljon, mutta en huomaa edistystä. Miksi?”

Kun SATSELIXIA Ullevaal Stadion -liikuntakeskuksessa työskentelevältä Mari Rangnesilta kysytään, miksi edistystä ei tapahdu, hän yrittää analysoida jäsenen treenirutiinit.

Onko treeni tarpeeksi vaihtelevaa? Tehdäänkö samaa ohjelmaa treeneistä toiseen? Ja miten on ruokavalion laita?

– Monet syövät liian vähän – ja väärin. Monet syövät hyvin vähän edistyäkseen ja pudottaakseen painoaan, mikä ei välttämättä ole oikea lähestymistapa, Rangnes toteaa.

”Miten pääsen eroon vatsa- ja reisimakkaroista?”

Monella on tavoitteena vatsan alueen kiinteyttäminen, kun he ottavat yhteyttä Personal Traineriin. Tämä vaatii yleensä kurinalaista työtä sekä liikuntakeskuksessa että ruokapöydässä. 

– Kun minulta kysytään tätä, vastaan yleensä, että rasvan polttaminen tietyltä alueelta on vaikeaa. Pitää mieluummin pohtia yhdistelmää, jossa treenataan suuria lihasryhmiä ja kestävyyttä, jotta koko elimistö lähtee käyntiin, Rangnes sanoo.

”Miten pääsen eroon selkäkivuista?”

Pohjoismaissa selkäkivut ovat todella yleinen vaiva. Onneksi niihin on saatavilla apua oikealla treenaamisella – Personal Trainerin hyvässä opastuksessa.

– Selkäkivut voivat johtua monesta syystä, mutta jos jäsen esittää minulle tämän kysymyksen, teen muutamia testejä, joilla kartoitan liikkuvuutta ja voimaa, jotta pääsen selville ongelman syntyperästä. Usein ongelma piilee kireissä ja heikoissa pakaralihaksissa tai lonkan koukistajissa ja heikoissa keskivartalon lihaksissa. Toisilla taas toimistotyö aiheuttaa huonoa ryhtiä, mikä voi kipeyttää selän, Witt sanoo.

”Miksi emme tee vatsalihasliikkeitä?”

Kuten aiemmin mainitsimme, monilla kuntoilijoilla on tavoitteena kiinteyttää vatsaa. Silti PT-tunnin aikana tehdään harvoin istumaannousuja tai muita vatsalihasliikkeitä. Miksi?

– Minulla on tapana vastata tähän, että treeniin kuuluu jo jalka- ja askelkyykkyjä sekä muita liikkeitä, jotka aktivoivat keskivartalon lihaksia. Aikaa on rajallisesti, joten on parempi haastaa koko kehoa kuin tehdä vain keskivartaloliikkeitä, Mari Rangnes sanoo.   

Tutustu valikoimaamme ja kokoa oma jäsenyytesi

Liity jäseneksi

Harjoittelu

Lue lisää aiheesta Harjoittelu →