Triathlonissa nollasta sataan! - ELIXIA
Elixia.fi -sivustolle
Liity jäseneksi

Triathlonissa nollasta sataan!

Stine Bjordal, 26, ei ollut koskaan aiemmin osallistunut mihinkään urheilukilpailuun, ennen kuin ystävä ilmoitti hänet triathloniin. Alun epäröinnin jälkeen hän alkoi innostua ajatuksesta ja päätti ottaa haasteen vastaan Personal Trainerinsä Sondre Nysethin, 25, avustuksella.

ELIXIA
22. toukokuuta 2017

Vaikka Stine on treenannut aiemminkin, hän ei ole milloinkaan harjoitellut tällä tasolla. Hän alkoi treenata Sondren kanssa kerran viikossa. Lisäksi Sondre laati harjoitusohjelman, jolla tähdättiin siihen, että Stine olisi H-hetkellä parhaassa mahdollisessa triathlon-kunnossa.

Maailman paras tunne

Miten löysit motivaation tällaiseen haasteeseen?

– Suorituksesta itsestään! Se on uskomattoman hienoa, kun voi sanoa osallistuneensa triathlon-kisaan. Mikään ei vastaa tunnetta, jonka kokee maaliin päästyään. Se on maailman paras tunne. Loppuaika ylitti kaikki odotukseni, mutta en olisi selviytynyt ilman Sondren mahtavaa osallistumista.

Miten pääsit oikeaan kilpailukuntoon?

– Sondren kanssa tehdyn treenin lisäksi hän laati ohjelman, jota minun piti noudattaa itsekseni. Siinä vuoroteltiin esimerkiksi juoksua ja uintia.

PT kannustaa ja ohjaa

Olet saavuttanut yhden tavoitteen eli osallistunut triathloniin hyvällä tuloksella. Mikä on seuraava tavoitteesi?

– Nyt aion parantaa omaa aikaani. Jatkan treenaamista ja aion kehittyä. Nyt tiedän, kuinka paljon voin puristaa itsestäni, ja tiedän, että voin saavuttaa paljon enemmän kuin uskonkaan!

Miksi Personal Trainerin kanssa on hyvä treenata?

–  He ovat alan ammattilaisia ja tietävät harjoittelusta enemmän kuin muut. He tietävät tarkkaan, mihin pitää keskittyä ja miten tehdä harjoitukset oikein. Jos Sondre ei olisi ollut tukenani, en olisi pystynyt yhtä hyvään tulokseen. Hän kannusti, ohjasi ja oli kaikin puolin hyvänä tukena.

Sondre – mitä sanot PT:nä Stinen hyvästä tuloksesta triathlonissa?

– Minusta se on ihan huippua. Olin todella ylpeä hänestä, kun hän lähetti kisan jälkeen tekstarin ja kertoi tulokset. Se oli hyvä haaste minullekin PT:nä ja odotan treenien jatkamista kohti seuraavaa triathlonia!

Tutustu valikoimaamme ja kokoa oma jäsenyytesi

Liity jäseneksi

Ihmiset

Täällä voit lukea haastatteluita ja tarinoita mielenkiintoisista ihmisistä, heidän treenikokemuksistaan ja seikkailuistaan sekä heitä kiinnostavista asioista.

Lue lisää aiheesta Ihmiset →