Mitä Ruotsi ja Norja voisivat oppia maailman onnellisimmalta maalta – Suomelta - ELIXIA
Elixia.fi -sivustolle
Liity jäseneksi

Mitä Ruotsi ja Norja voisivat oppia maailman onnellisimmalta maalta – Suomelta

Ei sitä turhaan sanota, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Yksi syy onnellisuuteemme voi olla, että pidämme itsestämme parempaa huolta kuin pohjoismaalaiset naapurimme. Tähän viittaa uusi tutkimus.

05. elokuuta 2019

Pohjoismaiden asukkaat ovat maailman onnellisimpia ja komeilevat säännöllisesti YK:n vuosittaisen World Happiness Reportin kärjessä. Tänä vuonna Suomi kruunattiin maailman onnellisimmaksi maaksi – ja samalla edellisvuoden voittaja Norja menetti ykköspaikkansa.

Opinionin SATS Groupille toteuttama pohjoismainen Health & Happiness -tutkimus* tarkasteli fyysisen aktiivisuuden, fyysisen kunnon ja yleisen onnellisuuden yhteyttä. Myös tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaiset tuntevat olonsa onnellisemmaksi kuin ruotsalaiset tai norjalaiset. Voiko onnellisuutemme perustua liikuntaan? 

Onnellisuutemme on lisääntynyt 

Health & Happiness -tutkimuksen mukaan Suomen ELIXIAn jäsenet pitävät liikunnasta enemmän kuin jäsenemme Ruotsissa tai Norjassa. Suomessa jopa kahdeksan jäsentä kymmenestä sanoo pitävänsä treenaamisesta paljon, kun Norjan vastaava luku on 66 % ja Ruotsin 73 %.

Ei siis mikään ihme, että me suomalaiset tunnemme itsemme paljon naapurikansojamme onnellisemmiksi ja itsevarmemmiksi – sekä arvostetummiksi. Ja kaikkein eniten näin tuntevat suomalaiset, jotka treenaavat ELIXIAlla!

Kun tutkimuksessa kysyttiin, kuinka iloiseksi osallistujat olivat tunteneet itsensä tutkimusta edeltävänä päivänä, 71 prosenttia suomalaisista vastasi olleensa iloinen. Ero on suuri ruotsalaisten 52 prosenttiin ja norjalaisten 40 prosenttiin. 

– Henkilöt, jotka ovat tyytyväisiä fyysiseen kuntoonsa näyttäisivät olevan onnellisempia kuin ne, jotka kokevat olevansa huonossa kunnossa, sanoo SATS Nordic organisaation markkinointijohtaja Marianne Orderud.  

Se voi myös tarkoittaa, että Suomessa ymmärretään liikunnan tärkeys. Vahvalta tuntuva ja hyvin toimiva keho antaa vapauden tehdä juuri niitä asioita, joita haluat. Jos kroppa alkaa asettaa arjelle rajoitteita, itsetunto joutuu koetukselle – iästä riippumatta.

  • Pohjoismaiden suurin liikuntakeskusalan yritys, jolla on yhteensä 245 liikuntakeskusta.  
  • 700 000 jäsentä
  • Noin 10 000 työntekijää
  • Noin 120 erilaista ryhmäliikuntatuntia sekä HiYoga-, Buid’n Burn- & Prformance -treenikonseptitunnit
  • Oma Personal Trainer- ja ryhmäliikuntaohjaajakoulutus sekä sertifiointi
  • ELIXIA kuuluu SATSGROUP-konserniin, joka hallinnoi seuraavia tuotemerkkejä: SATS, ELIXIA, FRESH FITNESS, HIYOGA ja METROPOLIS

ELIXIAn jäsenillä menee vielä paremmin

Tiedetään hyvin, että liikunta edistää terveyttä joka ikäryhmässä. Lisäksi se auttaa jaksamaan sekä ehkäisee ja hoitaa useita kehon ja mielen sairauksia ja häiriöitä. Siksi treenaaminen on tärkeää arjessa pärjäämisen kannalta. 

Tähän viittaavat myös Health & Happiness -tutkimuksen tulokset. Pohjoismaissa asuvat ELIXIAn jäsenet vastasivat, että onnellisuus lisääntyy iän myötä. Norjassa ja Ruotsissa kaikkein onnellisin ikäryhmä on eläkeläiset, mutta Suomessa onni ja ilo on jakautunut tasaisesti kaiken ikäisille. Toisin sanoen me suomalaiset olemme todella tyytyväisiä elämäämme.

Suomalaiset ymmärtävät onnea

Kaikki viittaa siihen, että jos ihminen tuntee kehonsa ja mielensä virkeäksi, energiseksi ja terveeksi, hyvänolontunne leviää myös muihin elämän osa-alueisiin. Me Suomessa tunnumme ymmärtäneen, että kaikki tuo tulee säännöllisen liikunnan kylkiäisenä. Pohjoismaalaiset naapurimme voisivat ottaa opiksi meistä, jotka nautimme treenaamisesta ja tunnemme olomme onnelliseksi.

Ei siis ole epäilystäkään siitä, että voit sitä paremmin, mitä parempaa huolta pidät kehostasi ja mielestäsi. 

ELIXIA on Pohjoismaiden suurin liikuntakeskusketju. Meillä on vahva visio siitä, miten suuri merkitys toiminnallamme on jäsentemme terveyteen ja elämänlaatuun sekä koko yhteiskuntaan. 

Haluamme tehdä pohjoismaalaisista terveempiä ja onnellisempia!

 

*Health & Happiness Survey 2018 -tutkimus tehtiin helmi- ja maaliskuun aikana vuonna 2018. Liikuntaa ja terveyttä käsitteleviin kysymyksiin vastasi yhteensä 4 000 yli 18-vuotiasta norjalaista, ruotsalaista, tanskalaista ja suomalaista sekä yhteensä 2 000 SATS- ja ELIXIA -keskusten jäsentä Norjasta, Ruotsista ja Suomesta.

Tutustu valikoimaamme ja kokoa oma jäsenyytesi

Liity jäseneksi

Hyvinvointi

Lue lisää aiheesta Hyvinvointi →