Body For Life

Intensiteetti

Koreografia

Kestävyys

Voima

Liikkuvuus

Tasapaino

Body for Life -ryhmäliikuntatunnilla treenataan sekä aerobista- että lihaskuntoa innostavan musiikin sekä ohjaajan tahtiin ilman hyppyjä tai juoksemista. Tunti sopii niin aloitteleville treenaajille kuin sinulle, joka kaipaat juuri nyt hieman kevyempää treeniä.

Me ELIXIAlla haluamme antaa parhaan treenikokemuksen kaikille, treenitaustaan tai fyysiseen kuntoon katsomatta. Tunnin nimi; Body for Life kertoo siitä, että kehomme on tarkoitettu voimaan hyvin ja palvelemaan meitä elinvoimaisena koko elämän ajan. Kaikilla ei tarvitse olla tavoitteena henkilökohtaisten ennätysten lyöminen tai maratonin juokseminen. Hyvä olo ja toimiva, vahva keho kantaa pitkälle, mutta sen eteen tulee myös iän myötä panostaa ja antaa aikaa sekä huolenpitoa, jotta se toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Tule hakemaan hyvää oloa ja vahvaa kehoa Body for Life -tunniltamme ikään ja treenitaustaan katsomatta. Tunti soveltuu kaikille, eikä sisällä hyppyjä. 

Vastaavanlainen tunti

Shape Up

Koko kehon perusteellista voima- ja liikkuvuustreeniä. Keskitymme toiminnallisuuteen, liikkeiden laatuun ja harjoituksen flow'hun.

Täydennä harjoitteluasi

FLX

Istutko paljon työpäiväsi aikana? Ovatko takareidet kireät ja selkä väsynyt? FLX-ryhmäliikuntatunti on liikkuvuusharjoittelua koko keholle. Tältä tunnilta saat apua myös voimaharjoittelun liikelaajuuksiin.

Tutustu vaihtoehtoihin ja kokoa oma palvelupakettisi.

Liity jäseneksi

Uutuuksia