Lokakuun PT Corner - ylläpidä treenirytmi ja tulokset seuraavat!

Elokuun PT Cornerissa käsittelimme treenien aloittamista kesätauon jälkeen. Nyt on aika ottaa pieni levähdystauko ja miettiä, miten treenit ovat lähteneet käyntiin. Mitkä treenit ovat toimineet sekä kropassa että korvien välissä? Missä haluaisin parantaa ja kiristää tahtia?

Olivat vastauksesi äskeisiin kysymyksiin mitä tahansa, treenirytmin säilyttäminen on avainasemassa, sillä tuloksia saadaan aikaan pelkästään kaloreita kuluttamalla – eivätkä ne kulu sohvalla makoillen. Jos olet asettanut tavoitteesi realistisesti, voit todennäköisesti jo nyt huomata treenin tuomia tuloksia.

Maltti on kuitenkin valttia, sillä kukaan ei hae painonpudotuksen suhteen ”jojo-efektiä”, jossa pikavauhtia pudotetut kilot palaavat korkoineen takaisin muutaman kuukauden jälkeen. Realistinen painonpudotusvauhti on runsaasti ylipainoisille noin 1 kg viikossa ja normaalipainoiselle noin 250 grammaa viikossa. Saattaa kuulostaa puuduttavan pieneltä, mutta on syytä pitää mielessä, että mitä vähemmän ylipainoa on, sitä vähemmän on mahdollista polttaa puhdasta rasvaa. Liian nopea laihdutusvauhti syö lihasmassaa, joka tarvitsee hyvälaatuista ravintoa pysyäkseen kunnossa. Ei siis kannata lannistua, jos tuntuu siltä, että vaa’an viisari ei värähdä heti toivotussa kilomäärässä.

Panostit sitten kestävyys tai voimaharjoitteluun, kuuluu tavoitteelliseen treenaamiseen aina rasitustason nosto suorituskyvyn parantuessa. Monen elämäntapatreenaajan paheisiin kuuluu ajatusmalli, jossa treenin aikana mieleen hiipii ajatus: ”Ainahan mä teen tämän liikkeen näillä painoilla.” Kehittyäkseen liikkujan tulisi aina miettiä, millä rasitustasoilla tämä harjoitus tehtiin viime viikolla? ”Pystyisinkö nostamaan rasitusta tälle viikolle?” Rasitustasojen nostojen kanssa täytyy kuitenkin olla hereillä, sillä loukkaantumisriskit kasvavat, jos taakat kasvavat nopeasti. Rasitustason nosto viisi sekuntia tai kiloa kerrallaan riittää vallan mainiosti. Näin saadaan aikaan tasainen jatkumo, jossa eliminoidaan jojo-efektin riski.

Tsemppiä kaikille treeneihin!

ELIXIA Yrityspalvelut